torstai 31. heinäkuuta 2014

Maaliskuussa 2014 lähdin ensimmäistä kertaa maailmanympärysmatkaa vastaavaan reissuun. Muistan etukäteen stressanneeni varsinkin sitä, miten paljon tavaraa matkalle kannattaa pakata mukaan. Kuinka paljon jaksan kantaa? Miten usein haluan pyykätä? Millaisiin ilmastoihin olen menossa? Kuinka kylmä vuoristossa voi öisin olla? Mitä voin suht helposti ostaa vasta paikanpäällä? Guuglailin kysymyksiini vastauksia työpäivät läpeensä illat pitkät, mutta en oikein saanut asiasta yleiskuvaa. Netissä yksi suositteli sitä, toinen tätä. Joku hullu vannoi matkustavansa vuodesta toiseen pelkkä viiden kilon päiväreppu mukanaan, toinen neuvoi tuomaan kotoa mukaansa kaiken, mitä kuvittelee tarvitsevansa. Ota siitä selvää.

Koska osaan olla ihan sekopäisen järjestelmällinen, kun sille päälle satun, kävin lopulta ongelman kimppuun Excel-taulukon kanssa. Etsin netistä 12 pitkille matkoille soveltuvaa pakkauslistaa (joista 7 oli Suomesta) ja kirjasin tunnollisesti Exceliini jokaisen niissä mainitun tavaran. Sitten merkitsin muistiin, kuinka monella listalla tietty tavara mainittiin. Jos kyseessä oli vaate, merkitsin myös, montako kappaletta niitä pakattiin mukaan. Näin kiireessä kyhättynä äärettömän tieteellisellä tavalla syntyi Kaikkien Pakkauslistojen Äiti, jonka julkaisen iloksenne alla, jos siitä vaikka olisi apua jollekin muullekin.

Kuva: Amina Elahi

Lukuohjeet

Et sitten skippaa näitä ja hyppää suoraan itse listaan! Ei sitä niin vaan lueta! Pitää muistaa ainakin, että:
  • Lista on suunnattu erityisesti naisille.
  • Lista soveltuu lähinnä lämpimissä maissa reissaamiseen.
  • Lista ei kata kaikkia mahdollisia harrastustarvikkeita, joita saatat reissussa tarvita. Jos siis olet esim. intohimoinen sukeltaja, muista ottaa sukelluskamat, sukelluskortti ja lokikirja reissuun, vaikkei niitä listassa mainitakaan.
  • Mitä useammin tietty tavara mainittiin tutkimillani 12 pakkauslistalla, sitä ylempänä se omalla listallani on. Tavarat on siis listattu suosituimmuusjärjestyksessä, joskin käytin järjestyksen luomisessa myös hieman maalaisjärkeä (rohkenin esimerkiksi olettaa, että aika lailla kaikki ottavat matkalle mukaan passin, hammasharjan ja alushousut, vaikka ne monelta listalta puuttuivatkin).
  • Suluissa olevat kommentit ovat yleensä omiani, eivätkä siis mikään kaikista pakkauslistoista löytynyt konsensus.
  • Listalta voit ruksia jo pakkaamasi asiat ja asiat, joita ilman tiedät pärjääväsi, jotta näet, mitä laukkuun vielä pitää mahduttaa. Tai sitten voit ladata listan Google Drivesta tästä ja tulostaa sen. Tulostettavassa listassa ei ole kuvia eikä omia kommenttejani.
Se selittelyistä. Ei muuta kuin itse asiaan:

Kaikkien pakkauslistojen äiti


Laukut

 Rinkka 35-60 litraa (itselläni on pyörällinen Osprey Sojourn 60L -rinkka, joka on ainakin omissa reissuissani toiminut moitteetta, vaikka pyörällisiä rinkkoja netissä jostain syystä parjataankin paljon)
 Päiväreppu 15-30 litraa (mielellään sellainen, jossa on läppärikotelo, jos otat mukaan läppärin)
 Rinkan ja päivärepun sadesuojukset (tarpeen ehkä lähinnä monsuunisateissa)
 Numerolukkoja rinkan ja laukkujen vetoketjuihin (näitä saattaa tarvita myös joidenkin hostellien säilytyslokeroihin, koska kaikki hostellit eivät tarjoa lukkoja talon puolesta)

Harkitse myös näitä:
 Pieni olkalaukku, joka toimii myös iltamenoissa
 Pakkauspussit (eivät tuikitarpeellisia, mutta joidenkin mielestä käteviä esim. eri vaatteiden erotteluun toisistaan)
 Kameralaukku (itse olen ihan rakastunut LowePron Passport Sling -laukkuihin, koska ne ovat käytännöllisiä eivätkä näytä kameralaukuilta - niitä voi siis tarvittaessa käyttää myös käsilaukkuna eivätkä ne välttämättä houkuttele kameravarkaita yhtä paljon kuin muut laukut)
 Kangaskassi
 Lukollinen verkko rinkkaan (mielestäni hankala ja harvoin tarpeellinen, mutta voi ehkä lisätä mielenrauhaa tietyissä maissa)
 Vesitiiviit pussit tärkeimpien tavaroiden suojeluun (nämäkin tarpeen ehkä lähinnä monsuunisateissa)

Tärkeimmät asiakirjat

 Passi
 Matkaliput (lennot, junat, bussit, laivat tai etukäteen varatut taksit)
 Majoitusvaraukset ja majapaikkojen yhteystiedot (myös alueen kartta ja tiedot siitä, miten majapaikkaan pääsee, jos ne eivät näy majoitusvarauksesta)
 Passikuvia (tarvitaan esim. moniin viisumeihin ja kuukausilippuihin)
 Vakuutustiedot (vakuutustodistus, vakuutusehdot ja numero, johon soittaa hätätapauksessa)
 Kaulassa tai muualla vaatteiden alla kannettava passipussi
 Valokopiot ainakin passista, etukäteen hankituista viisumeista ja rokotustodistuksesta (nämä kannattaa myös skannata ja meilata itselleen)

Harkitse myös näitä:
 Todistus saaduista rokotteista (jos matkustat maissa, joissa on keltakuumetta, tai aiot ottaa lisää rokotteita matkalla)
 Tärkeimmät osoitteet ja puhelinnumerot paperilla tai meilissä puhelimen katoamisen varalta (muista myös numerot, joihin ilmoitetaan pankkikorttien katoamisesta)
 Tarvittavat jäsenyyskortit (esim. Hostelling International tai lentoyhtiöiden bonuskortit)
 Eurooppalainen sairaanhoitokortti (jos matkustat EU- ja Eta-maissa tai Sveitsissä)
 Kansainvälinen ajokortti
 Kohdekaupunkien matkakortit (esim. Lontoon Oyster card tai Tokion Pasmo card, jos olet käynyt kyseisissä kaupungeissa aikaisemminkin)

Kuva: LucasTheExperience

Raha-asiat

 Ainakin jonkin verran ensimmäisen kohdemaan valuuttaa (tai USA:n dollareita, jos kyseessä on suljettu valuutta, kuten esimerkiksi Nepalissa, Vietnamissa, Laosissa, Myanmarissa ja Tunisiassa)
 Luottokortti tai pankkikortti, jolla voi nostaa rahaa ulkomailla
 Nettipankkisi avainlukulista tai muut sen käyttämiseen vaadittavat jutut

Harkitse myös näitä:
 Rahavyö (itse en koskaan jaksa/muista käyttää rahavyötä, joten esim. Speakeasyn matkahuivi houkuttaa enemmän)
 Kännykkään valuuttamuunnin-sovellus
 Valekukkaro (jos matkustat alueilla, joilla on paljon ryöstöjä tai taskuvarkauksia)

Kuva: Damian Bere

Elektroniikka

 Matkapuhelin (jos matkustat paljon ja ostat yleensä kohdemaassa paikallisen SIM-kortin, kannattaa hankkia puhelin, johon saa kaksi SIM-korttia kerralla)
 Puhelimen laturi
 Kamera (ja sen akut ja muistikortit)
 Kameran laturi
 Pistorasia-adapteri (mielellään universal-adapteri, johon voi liittää myös pari USB-johtoa)

Harkitse myös näitä:
 Tabletti tai mahdollisimman kevyt läppäri
 Tabletin tai läppärin laturi
 Puhelimen kuulokkeet (erityisesti, jos kuuntelet puhelimeltasi musiikkia tai äänikirjoja) tai mp3-soitin
 Hiustenkuivaaja tai suoristusrauta
 Kindle tai muu e-kirjojen lukulaite
 E-kirjojen lukulaitteen laturi (itselläni on ollut muun lukemisen lisäksi myös matkaoppaita Kindlessä, mutta olen huomannut, etten juuri käytä niitä, koska oppaita kertakaikkiaan on helpompi selata paperimuodossa)
 Ulkoinen kovalevy (tiedostojensiirtoon ja varmuuskopiointiin, varsinkin jos et varmuuskopioi läppärisi sisältöä pilveen esim. CrashPlanin tai BackBlazen avulla, tai jos matkustat maissa, joissa wifi-yhteydet ovat niin hitaita, ettei varmuuskopiointi pilveen toimi - en nyt mainitse mitään nimiä, mutta Nepal...)
 Se piuha, jolla kameran kuvat siirretään läppärille
 Kameran objektiivit
 Kameran jalusta (esim. yökuvaukseen)
 Verkkovirta-adapteri (tällaista en tosin itse ole vielä tarvinnut yhdessäkään maassa, edes Japanissa)

Kuva: Brad Hammonds

Lennoille ja muihin kulkuvälineisiin

 Korvatulpat (totaalinen must have myös monissa majapaikoissa)
 Silmäsuojus (itse harvoin käytän omaani, mutta voin kuvitella, että se tulisi tarpeeseen esim. yöbusseissa peittämään ohi vilahtavien katuvaloken välke)
 Puhallettava matkatyyny (näitä on monenmallisia, itselläni on nykyään J-Pillow)

Harkitse myös näitä:
 Lentosukat pitkille lennoille
 Aspiriinia

Kuva: Brice Canonne

Kengät

 Balleriinat tai muut pienet ja melko mukavat kengät
 Lenkkarit (pitkille kävelyille tai kuntoiluun)
 Flip flopit (tarpeen kuumissa maissa, mutta usein ostettavissa myös paikan päältä)

Harkitse myös näitä:
 Kävelysandaalit (jos et halua kuumissa maissa kulkea pidempiä matkoja lenkkareissa)
 Kauniimmat sandaalit kaupungille tai iltamenoihin (jos et tyydy balleriinoihin)
 Vaelluskengät (ainakin märille tai muuten vaikeille vaelluksille)

Kuva: Kaptain Kobold

Vaatteet ja asusteet

Huom: Alla mainitut määrät ovat kaikista tarkastelemistani pakkauslistoista laskettujen keskiarvojen ja mediaaniarvojen yhdistelmiä (mediaaniarvo sattui kaikissa tapauksissa joko keskiarvohaarukan sisälle tai aivan sen viereen). 

Määrissä ei oteta huomioon, että esim. mekkojen ottaminen mukaan matkalle vähentää t-paitojen ja hameiden tarvetta, tai että jos on jo pakannut 2 caprit ja 2 pitkät housut, ei välttämättä tarvitse hametta ja farkkuja. Kannattaa siis miettiä, montako asukokonaisuutta haluat ottaa mukaan (esim. 3-4 plus siistimmät iltavaatteet).

 6-7 paria alushousuja
 2-3 rintsikat
 4 sukat
 1 ohut huppari, fleece tai muu kunnolla lämmin pitkähihainen
 3-4 t-paitaa
 1-2 neuletakkia tai ohutta pitkähihaista
 1-2 hihatonta toppia
 1-2 paria shortseja tai caprihousuja (caprit toimivat hyvin varsinkin konservatiivisissa maissa)
 1 päivähame
 1-2 pitkät, mukavat kangashousut (esim. reisitaskuhousut, jotka voi kääriä capripituisiksi, tai kalastajahousut)
 1 farkut (painavat ja hiostavat reissussa, mutta ovat monikäyttöiset ja siistimmät kuin reisitaskuhousut)
 1 legginsit tai sukkahousut (esim. mekkojen alle tai kylmiin oloihin)
 1-2 päivämekkoa
 1-2 bikinit tai muut uikkarit
 Takki (mielellään vedenkestävä)
 1-2 päähinettä (lippis, aurinkohattu tai jopa pipo)
 Aurinkolasit ja niiden kotelo
 Huivi (kiva esim. lennoilla peittona, vaikka et muuten käyttäisikään)
 Rannekello
 Vyö
 Yöasu (esim. yöshortsit ja toppi tai väljät capripituiset housut ja t-paita)
 Koruja (ei kalliita, ellet matkaile vain todella turvallisissa maissa, kuten vaikka Japanissa)
 Sateenvarjo tai sadetakki
 Silmälasit ja niiden kotelo tai piilolasit ja piilolasinesteet

Harkitse myös näitä:
 1-2 urheilurintsikat
 Housut, joita käytät kuntoillessa
 1-2 iltamekkoa tai iltatoppia
 Pitkähihainen aluspaita
 Villasukat tai muut paksummat sukat
 Ohuet käsineet
 Saronki (saa usein halvemmalla kohdemaasta)
 Kangas- tai muovikasseja kengille ja likapyykille

Kuva: alex.ch

Hygienia ja kosmetiikka (voi usein ostaa myös kohdemaista)

 Hammasharja
 Hammastahna
 Shampoo
 Hiustenhoitoaine
 Saippua tai suihkugeeli
 Aurinkovoide
 Deodorantti
 Kosteusvoide kasvoille ja vartalolle
 Meikit
 Meikinpoistoaine tai meikinpoistopyyhkeet
 Pinsetit
 Vanupuikkoja tai vanulappuja
 Hiusharja
 Kampa
 Kuukuppi, tamponeja tai siteitä
 Hiuslakka tai muotoiluvaahto
 Kynsisakset, kynsileikkurit tai kynsiviila
 Shaver
 Pinnejä, ponnareita tai hiusklipsuja
 Hyvä huulirasva
 Pieni peili

Harkitse myös näitä:
 Hajuvesi
 Kuivashampoo
 Silmätipat
 Kynsilakka
 Kynsilakanpoistoaine (pyyhkeet ovat käteviä)
 Hammaslanka
 Talkkia
 Hengityssuojain
 Vessapaperia (saa kyllä varmasti kohdemaastakin)
 Suuvesi
 After sun
 Koukkuun ripustettava hygienialaukku (saanut mm. SPR:n kaupasta)
 Hammasharjan teline (pieni muovipala, jonka voi saada esim. hammasharjapakkauksen mukana)


Kuva: ginnerobot

Lääkkeet

 Kaikki reseptilääkkeet, joita normaalisti syöt
 Kipulääkkeet (esim. paracetamol ja ibuprofeeni)
 Laastareita
 Hyttysmyrkky
 Ripulilääkkeet
 Malarialääkkeet
 Antibiootit
 Hydrokortisoni
 Käsidesi
 Antiseptista rasvaa tai desinfiointipyyhkeitä
 Nenäliinoja
 Allergialääkkeet

Harkitse myös näitä:
 Voltaren-voide
 Kurkkupastilleja
 Ehkäisyvälineet
 Kosteuspyyhkeitä
 Matkapahoinvointilääke
 Bebanthen-voide
 Hiivalääkkeet
 Maitohappobakteerit
 Tiikeribalsami
 Rakkolaastareita
 Sideharsoa
 Vitamiinitabletit
 Kuumemittari
 Hampaanpaikkausainetta
 Piikkejä

Kuva: jessamyn west

Ajankuluksi

 Kirja tai korkeintaan pari (tsekkaa vaikka Top 5 inspiroivinta matkakirjaa, mutta muista, että monissa hostelleissa on kirjanvaihtopiste)
 Matkapäiväkirja, kalenteri tai ainakin joku vihko / muuta paperia

Harkitse myös näitä:
 Pelikortit
 Matkapelejä

Kuva: Vox Efx

Muuta

 Matkapyyhe (myös riittävän peittävä saronki tai ohut lakana ajaa asian, mutta jotain on hyvä olla, koska kaikki hostellit eivät tarjoa pyyhkeitä talon puolesta)
 Kynä tai pari
 Tasku- tai otsalamppu (otsalamppu on kätevä, jos pakkaat laukkusi pimeässä tai lähdet yölliselle vaellukselle)
 Pätkä pyykkinarua (usein tarpeen nyrkkipyykätessä)
 Minikokoiset ompelutarvikkeet ja hakaneuloja
 Silkkimakuulakana (itselläni ei ole ollut, mutta moni muu tuntuu suosittelevan)
 Linkkuveitsi tai monitoimityökalu
 Ilmastointiteippiä (esim. kynän ympärille kierrettynä)
 Pienet sakset
 Pilli tai muu hälytin (auttaa hätätilanteissa, jos haluat herättää huomioita tai vaikka karkoittaa vihaisia apinoita)
 Käsipyykkiainetta (esim. Y3)
 Karabiiniklipsuja

Harkitse myös näitä:
 Matkaopaskirja
 Lavuaarintulppa (kaikkien majapaikkojen lavuaareissa ei ole tulppia, mikä hankaloittaa nyrkkipyykkäämistä)
 Ateriasetti (kulho, muki ja lusikkahaarukka)
 Käyntikortteja
 Tuliaisia (mikäli tapaat matkalla tuttujasi tai yövyt pidempään esim. couchsurferien luona)
 Ovikiila (voi laittaa yöksi oven alle oman mielenrauhan vuoksi, ei sinänsä estä tunkeilijoita, mutta hidastaa ehkä)
 Paksumpi musta tussi
 Sanakirja
 Point it -kuvasanakirja
 Tulitikut tai sytkäri
 Hyttysverkko (tulee yleensä majoituksen mukana maissa, joissa hyttyset ovat ongelma)
 Sykemittari (jos kuntoilet paljon)
 Varaparistoja
 Lakanamakuupussi
 Vedenpuhdistustabletteja tai Steripen (erityisesti vaelluksille tai eräoloihin)
 Riippumatto (aika painava kantaa ja saattaa jo löytyä kohteesta)
 Viuhka (kuumiin maihin)
 Kruunukorkin ja viinipullon avaaja


Kuva: Chiot's Run

Kotiinpaluuta varten

 Kotiavaimet
 Auton avaimet tai kotikaupungin julkisen liikenteen matkakortti
 Vähän kotimaan valuuttaa tai pankkikortti
 Riittävän lämpimät vaatteet

Kuva: Steven Depolo

Omat pakkausmokani

Perusteellisesta taustatyöstäni huolimatta onnistuin tekemään joitakin pakkausmokia:

1. Pakkasin reissuun turhankin vähän (!) vaatteita.
Koska olen innostunut sekä bloggauksesta että valokuvauksesta, pakkasin mukaan reissuun paitsi läppärini ja kamerani, myös kamerani objektiivin, pienemmän kamerani, kameran jalustan, ulkoisen kovalevyn...ja muuta päiväreppuuni ei sitten juuri mahtunutkaan. Reppu myös painoi enemmän kuin mikään lentoyhtiö sallii, joten aloin epäillä, paljonko muuta tavaraa jaksaisin raahata mukanani. Kun vielä jokainen matkaaja netissä tuntui toitottavan, että vähemmän on enemmän, karsin reissuvaatteeni minimiin. Rinkkaani olisi mahtunut 60 litraa, mutta lähtöpäivänä se painoi vain 12 kiloa. Reissussa havaitsin pian, että olisin mieluummin raahannut mukanani enemmän vaatteita kuin pessyt niitä joka kolmas päivä, varsinkin kun matkustan niin hitaasti, että paikasta toiseen siirtymisiä ei tule hirveän usein. Lopulta Kuala Lumpurissa korjasin vahingon ja ostin useamman t-paidan, 2 caprit, 2 rintsikat, yhdet sporttirintsikat ja lisää alushousuja. Onni ja autuus!

2. Pakkasin mukaan joitakin valkoisia tai vaaleita vaatteita.
Netissä suositeltiin, että reissuun kannattaa ottaa vaaleita vaatteita, koska ne houkuttelevat hyttysiä vähemmän kuin tummat värit. Valitettavasti ne kuitenkin houkuttelevat sitäkin enemmän likaa, pölyä, hikeä ja aurinkorasvaa. Vietettyäni Nepalissa kaksi kuukautta, valkoiset paitani ja rintsikkani olivat väritykseltään jossain harmaan ja ruskean ällöttävässä välimaastossa ja lensivät ensimmäisen tilaisuuden tullen roskakoriin.

3. Pakkasin mukaan vain käytännöllisiä vaatteita.
Reissuun ei kuulemma kannata ottaa lempivaatteitaan, eikä mitään epäkäytännöllistä. Niinpä täytin laukkuni reisitaskuhousuilla ja tavanomaisilla t-paidoilla. Mukaan tuli kovin vähän mitään kaunista, missä todella viihdyn. Parin kuukauden päästä pultsari-look alkoi todella tökkiä ja viimeistään Kuala Lumpurissa ja Japanissa aloin toivoa, että olisin ottanut mukaan vähän enemmän vähän sivistyneempiä vaatteita.

4. En pakannut mukaan tarpeeksi lämpimiä vaatteita.
Ajattelin, että ostan tai vuokraan Nepalissa lämpimiä vaatteita, kun menen vaeltamaan, mutta en tullut ajatelleeksi, miten kylmä hieman korkeammalla sijaitsevissa turistikohteissakin öisin voi olla. Kun lomailin Nagarkotissa, joku todella lämmin fleece olisikin ehkä ollut parempi ratkaisu kuin ohut neuleeni. Myös pipo olisi ollut kiva. Toisaalta muiden maiden helteissä niille ei olisi ollut mitään käyttöä.

5. Ajattelin, että Steripen on kätevä vedenpuhdistukseen.
Nepalissa vesijohtovesi on täysin juomakelvotonta ja vaelluksilla pullotettu vesi saattaa olla paitsi epäekologista, myös kallista. Steripen-vedenpuhdistimen täytyy siis olla täydellinen ratkaisu, vai mitä? Väärin. Steripen imi paristot tyhjiin jo matkalla Nepaliin, vaikkei se ollut päällä, enkä jaksanut edes yrittää metsästää siihen Nepalista uusia (Suomessakin harvoista kaupoista löytyviä) paristoja.

6. En pakannut mukaan riittävästi hajuvettä, deodoranttia ja ripsiväriä.
Hajuvesi ja ripsiväri loppuivat jo parin ensimmäisen kuukauden aikana, mutta koska Nepalissa ei ole oikeastaan mitään länsimaisia kauppoja (tyylin Body Shop) ja paikalliset naiset suosivat silmienrajauksia ripsivärin sijaan, oli vastaavia tuotteita hankala metsästää. Lopulta löysin paikallisten naispuolisten kavereideni avustuksella jonkinlaisen ripsivärin, joka sekin kyllä osoittautui sekundatuotteeksi, joka oli varmaan jo pari vuotta maannut kaupan hyllyllä. Deodorantti taas loppui pahaksi onnekseni juuri Japanissa, jossa yllätys yllätys ei myydäkään kuin jotain outoja japanilaisia deodorantteja, joilla ei tunnu olevan hikoiluun minkäänlaista vaikutusta.

7. Rahavyölle ei ollut käyttöä. Hengityssuojainta taas kaipailin.
Pakkasin rahavyön tunnollisesti mukaan matkalle, mutta en taaskaan ole jaksanut käyttää sitä. Hengityssuojainta sen sijaan kaipailin Nepalissa, varsinkin bussissa pölyisillä vuoristoteillä, kun bussin ikkunat oli ilmastoinnin puutteessa pakko pitää auki. Toki hengityssuojaimia myytiin ympäri Kathmandua, mutta en tajunnu niitä tarvitsevani ennen kuin istuin bussissa keuhkot täynnä pölyä ja odottelin, että 8 tunnin ajomatka olisi ohitse.



13 kommenttia:

  1. hei kiitos tästä! Hyödyllinen postaus. Latasin tiedoston itselleni jemmaan, kiitos :)
    ps. ostinkin heti tuon Point it-kuvakirjan puhelimeeni, hihhh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kelpasi ja kiitos, kun mainitsit listan myös blogissasi! :)

      En itse tajunnutkaan, että tuon Point it -kuvasanakirjan saa myös puhelimeen - hyvä vinkki! Taidan vielä hankkia sen itsekin.

      Poista
  2. Hei E.
    blogiasi on kiva lueskella - lisää näitä juttuja! Tämä on tosi hyvä listaus, mutta niin pitkä että miten ihmeessä kaiken tuon kantaa mukanaan?

    Hei sellainen tuli mieleen, että viitsisitkö kirjoittaa matkavakuutuksestasi. Mitä firmoja kilpailitutit? Mistä maasta sait vakuutuksesi halvimmalla? Suunnitteilla on tosin vain parin-kolmen kuukauden reissu vuodenvaihteessa, mutta mietin mistä maasta pitempi vakuutus kannattaa ottaa? Entä miten/mistä varasit lentosi?

    Terkuin,
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ilona! :) Ei tuota kaikkea millään kannakaan mukanaan, mutta halusin koota yhteen kaiken mahdollisen, mitä voi edes harkita ottavansa mukaan, ettei mitään unohdu. Tuolta listalta voi sitten poimia ne, mitä kuvittelee reissussa eniten tarvitsevansa.

      Matkavakuutusasiat on vähän hatarassa muistissa, mutta koska oon nyt kirjoilla Suomessa, en enää saa vakuutusta Englannista. Eli vaihtoehtoina oli vain suomalaiset ja kansainväliset vakuutukset (jälkimmäiset olivat kalliita). Lisäksi osa suomalaisista vakuutusyhtiöistä vaati, että on ollut kirjoilla Suomessa ainakin viimeiset pari vuotta, joten se rajasi valikoimaa entisestään. Päädyin lopulta Fenniaan. Voin kirjottaa asiasta enemmän, jos saan kaivettua muistilokerojani ja varsinkin kunhan saan päätöksen siitä, korvaako Fennia Japanin sairaalakuluni. ;)

      Lennot varasin ihan vaan netistä Skyscannerin ja Momondon ehdottamien sivujen kautta.

      Mihin reissuun oot vuodenvaihteessa lähdössä? :)

      Poista
  3. Jehna miten ison työn oot tehnyt tätä kootessasi! Hatunnosto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, siinä meni hetki, mutta tykkään väsätä listoja. :)

      Poista
  4. Hyvä lista, lisäisin vielä pari pientä tavaraa:
    - kruunukorkin ja viinipullon avain
    - koukkuun ripustettava hygienialaukku (saanut mm. SPR:n kaupasta)
    - hammasharjan teline (pieni muovipala jonka sain jossain hammasharjapakkauksessa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä, lisäsin listalle! Varsinkin tuo pullonavaaja on tärkeä kapistus. ;)

      Poista
  5. Hyvä ja tarpeellinen lista! Ja pakkausmokat on turhankin tuttuja ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos todella höydyllisestä listasta! :) Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, mistä noita ripustettavia hygienialaukkuja voisi saada, joten tämä vastasi kysymykseeni paremmin kuin hyvin. Kiitos siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli apua ja toivottavasti laukku löytyi. :)

      Poista
  7. Kiitos hyvistä vinkeistä :) Hyvin kirjoitettua tekstiä!

    VastaaPoista